Siirry suoraan sisältöön
Maintenance of radio-controlled model of the car in a break betw

Rc-autot innostavat isiä ja lapsia

Rc-autot yhdistävät monen ikäisiä

RC-autoilu on ollut jo pitkään monien suuressa suosiossa. Sillä on myös omia kilpailuja ympäri maailman. Jotkut onnekkaat tienaavat kilpailuja kiertämällä jopa elantonsa. Parhaimmillaan voittajien vuoden ansiot ovat voineet olla jopa 100 000 euroa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa järjestettyyn kilpailuun osallistui 500 kilpailijaa ja kilpailu kesti kokonaisen viikon. Myös Suomesta löytyy menestyksekkäästi kilpailleita autoilijoita. Yksi parhaiten menestynyt suomalainen kilpailija on Vesa Yli, joka on kotoisin Oulusta. Mikäli siis lapsi pyytää, että seuraava lahja olisi rc-maastoauto, ei toiveesta kannata kieltäytyä. Lisäksi harrastus voi parhaimmillaan yhdistää pari sukupolvea saman mielenkiinnonkohteen äärelle.

On kahdenlaisia kauko-ohjattavia autoja. On olemassa autoja, joiden käyttövoimana toimii polttomoottori. Toisessa versiossa käyttövoimana toimii sähkö. Rc-autot polttomoottorilla on loistava valinta, mikäli haluaa kuulla moottorin pörinää. Radio-ohjattavat autot ovat hyvä harrastus.

Rc-autot

Rc-autot polttomoottorilla - äänekkäitä menopelejä

Jos haluaa ajella esimerkiksi äänekkäillä autoilla, haluaa varmasti kokeilla millaista ääntä polttomoottorilla käyvät minikokoiset autot pitävät. Niiden ääni on kuin missä tahansa suuritehoisessa autossa. Kokemus on siis aidonoloinen ja vaikuttava.

 Autot sisältävät uskomattoman määrän kehittynyttä tekniikkaa ja osia. Autojen alusta on valmistettu kestävästä hiilikuidusta, jotta auto ei rikkoonnu rajuissakaan kisoissa. Runko on tietysti myös iskunvaimennettu. Alustan parametreihin voi itse tehdä säätöjä lähes loputtomiin. Mikäli haluaa kilpailukykyisen auton, saa siitä pulittaa useita satoja euroja.

Rc-autot

Mistä autoja voi hankkia?

Kuten mitä tahansa nykyään, voi myös kauko-ohjattavia autoja hankkia netin kautta. Netissä autoja on helppo vertailla. Lisäksi netistä voi lukea muiden harrastajien kokemuksia autoista. Kokemuksia kannattaa käydä lukemassa alan harrastajien foorumeilta, joissa tietoa jaetaan mielellään harrastajien kesken. Hintavertailujen lisäksi netissä voi vertailla autojen kokoa ym.

Harrastus voi helposti viedä useita satoja euroja, mutta alkuun pääsee pienemmälläkin budjetilla. Mikäli ei ole varma, haluaako autolla kisata, voi hankkia alkuun hieman halvemman auton. Myös käytettyjä autoja on myynnissä runsaasti, eikä ehjä mutta käytetty auto ole ollenkaan huono valinta. Pienoisautoilu ei siis välttämättä vie sinua perikatoon.

Rc-autot ovat hyvä ja kehittävä harrastus

Sivustomme Atalarc kertoo kaiken oleellisen pienoisautoiluun liittyvistä asioista. Pienoisautot ovat kehittävä harrastus, sillä niiden huoltaminen ja korjaaminen vaatii kärsivällisyyttä, tarkkuutta ja neuvokkuutta. Pienet autoon tulevat osat vaativat lisäksi sorminäppäryyttä, jotta osat saadaan paikoilleen niiden särkymättä. Myös autojen osia voi tilata halutessaan netin kautta, jolloin hinnatkin ovat usein edullisempia kuin kivijalkakauppojen vastaavat osat. Erikoisempia osia on jopa pakkokin tilata netin kautta.

Rc-maastoauto kykenee kulkemaan myös ulkona haastavissa maastoissa. Niillä pääsee siis ajelemaan muuallakin kuin pienoisautoille tarkoitetuilla alustoilla ja radoilla. Esimerkiksi hiekkakuopat ja kivikot ovat loistavia paikkoja ajella. Maastoauto ei myöskään säikähdä pientä vesisadetta, sillä ne on rakennettu siten, että ne kestävät pientä kosteutta. Varsinaista pesua niille ei kuitenkaan suositella.